Vauvan kanssa matkoilla

Kesäiset terveisit Kreetalta ,

Olen jo ennen lasten hankintaa päättänyt, että vauvan tulo ei juurikaan omaa menoa hidasta. Tämä pätee myös matkusteluun. Toki maalaisjärkeä käyttäen.

Kesällä, kun tyttömme oli noin pari kuukautta, lähdimme viideksi päiväksi kiertelemään Suomea auton ja kahden koiran kanssa. Reissu sinänsä meni hyvin, mutta näin jälkikäteen ajateltuna, jättäisin väliin tuossa vaiheessa. Asiat sujuivat, mutta kovin rentoa meno ei ollut viiden hengen voimin. Tosin enemmän huolta aiheuttivat koirat kuin vauva. Suomessa matkailu sinänsä on helppoa, kun puhdasta vettä on saatavilla joka paikassa ja hoitotilatkin löytyvät helposti.

Viime viikon vietimme siis Kreetalla. Tyttömme on nyt kolme ja puoli kuukautta. Reissua jännitimme toki etukäteen, miten kaikki sujuisi, mutta päätimme, että olemme sen tarpeessa ja lähdimme rohkeasti matkaan. Olen koko kesän suorittanut koulua, huolimatta vauvan tulosta sekä meillä on syyskuun aikana muutto uuteen asuntoon, joten puuhaa on riittänyt. Puhummattakaan tytön vatsavaivoista ja niiden tuomista haasteista.

Lento Kreetalle kesti nelisen tuntia ja lento lähti kuuden aikaan aamusta. Kentälle siis neljän aikaan. Otimme omat kärryt mukaan ja vuokrasimme airprolta kärryjä varten kuljetuslaukun. Vuokra viikolta oli 19€. Lentomatkat molempiin suuntiin sujuivat todella hyvin, tyttö nukkui pääosin molemmat matkat. Korvaongelmiakaan ei ollut. Ylimääräistä paikkaa meillä ei hänelle ollut, vaan nukkui sylissä kärryjen makuupussissa. Koska tyttö korvikkeella, teimme vesiä valmiiksi koneeseen ja syötimme huoneenlämpöisenä. Meillä siis käytössä jauheena korvike. Yhdet kakatkin teki koneessa, senkin saimme hoidettua omalla paikalla kosteuspyyhkeiden avulla. Muutamat itkut takasin tulomatkalla tuli, mutta nekin sai rauhoitettua maidolla ja sylillä.

Kohteessa päätimme jo etukäteen, että olemme pääosin vain oman hotellin uima-allas alueella. Meillä oli huoneistohotelli. joten pystyimme keittämään pullovesiä maitoa varten. Veden säilöimme jääkaapissa ja nostimme huoneenlämpöön noin tuntia ennen ruokailua. Yksi annos oli myös aina altaalla mukana. Kävimme pari kertaa myös meren rannalla ja illalla ”kylillä” syömässä, muuta kuumuuden takia lähinnä siis hotellin alueella, josta nopeasti pääsimme ilmastoituun huoneeseen tarvittaessa.

Tyttömme myös ui muutaman kerran (ei sukeltanut) muutaman minuutin kerrallaan. Varmistimme tämän neuvolasta. Pääosin tyttö nukkui rattaissa altaalla varjossa. Iltaisin tyttö meni kahdeksan aikaan nukkumaan, jolloin vanhemmat pääsivät parvekkelle keskenään jorisemaan muutamaksi tunniksi. Tämä kyllä teki parisuhteelle todella hyvää.

Reissu meni paremmin kuin odotti, mitään suurempia ongelmia ei ollut. Tyttö nukkui ja söi todella hyvin. Yhtenä päivänä vatsa hiukan vaivasi normaalia enemmän, mutta silloin oltiin enemmän hotellihuoneessa viileässä. En tätä nuoremman kanssa lähtisi reissuun, odottaisin, että niska jäntevöityisi sen verran, että osaa omaa päätä kannatella. Tämä helpottaa käsittelyä ulkomailla sekä on turvallisempaa vauvan kannalta koneessa ja kulkuneuvoissa. Kuljimme matkat kentältä ensin taksilla ja takaisin bussilla ja tyttö kulki sylissäni turvavöissäni. Turvasin häntä molemmilla käsillä. Lentokoneeseen on mahdollista ostaa vauvalle oma paikka ja ottaa turvakaukalo mukaan, mikäli kokee sen tarpeelliseksi. Me emme kulkeneet muuten kulkuneuvoilla, joten tällä kertaa menimme näin.

Rohkeasti vain vauvan kanssa liikkeelle. Etukäteen kannattaa selvittää asioita mahdollisimman pitkälle, ei asettaa paineita lomalle ja pyrkiä ottamaan rennosti.

   

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *